Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ruokolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://kokoushallinta.ruokolahti.fi:80/DynRuoko/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://kokoushallinta.ruokolahti.fi:80/DynRuoko/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 01.02.2021 klo 15:00 - 17:15

Pykälä   Otsikko  Muutoksenhakuohje Pöytäkirja PDF-muodossa
23   Kokouksen avaus
24   Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
25   Pöytäkirjantarkastajat
26 Ruokolahden sisäjärvien alueen yleiskaavan muutos Rampalanjärvellä / kaavaehdotuksen nähtäville asettaminen
27   Poikkeamishakemus tilalle Viitanen 700-406-2-41
28   Omistuspohjan vahvistaminen Parikkalan Valo Oy:ssä
29   Paikallinen sopimus / päiväkoti
30   Jäsenen nimeäminen Lab-ammattikorkeakoulu Oy:n hallitukseen
31 Lausuntopyyntö hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi valtion palveluiden saatavuuden ja toimintojen sijoittamisen perusteista
32 Opetus- ja kulttuuriministeriön päätökset opetus- ja kulttuuritointa varten kunnille käyttökustannuksiin myönnettävästä valtionosuudesta, esi- ja perusopetuksen yksikköhinnoista sekä aamu- ja iltapäivätoiminnan yksikköhinnasta ja ohjaustuntien laskennallisesta määristä vuonna 2021
33   Ruokolahden kunnan saatavat 31.12.2020
34   Saatavien poisto vuoden 2020 tilinpäätöksessä
35   Verotilitys tammikuu 2021 ja saldot viikko 4
36   Viranhaltijapäätökset
37   Ilmoitusasiat
38   Muut esille tulevat asiat

Osallistuja Tehtävä
Paananen Taina puheenjohtaja
Ijäs Esko I varapuheenjohtaja
Kärki Timo II varapuheenjohtaja
Kosunen Päivi jäsen
Raijas Tomi jäsen
Vertanen Jenna jäsen
Kaski Pekka varajäsen
Kymäläinen Suna kunnanvaltuuston puheenjohtaja
Liimatainen Irja kunnanvaltuuston I varapuheenjohtaja
Helminen Kristiina kunnanvaltuuston II varapuheenjohtaja
Hilden Matias Va. kunnanjohtaja
Häkkinen-Paananen Kaisa hallintojohtaja
Alimarttila Asko elinkeinosihteeri
Kukkohovi Heli hyvinvointipalvelujen toimialajohtaja
Leppänen Jari teknisten palvelujen toimialajohtaja

Nähtävilläolo  
Pöytäkirja asetetaan nähtäville keskiviikkona 3.2.2021 Ruokolahden kunnan internet-sivuille osoitteessa www.ruokolahti.fi / Kuntatietoa / Päätöksenteko